Kategorian ‘Helsinki’ arkisto

Porkkanamafia <3 Megapolis 2024 – paljon hienoa ensi viikonloppuna

sunnuntaina 20. syyskuuta 2009 klo 23:04 - Porkkanamafia

Porkkanamafia juhlii yksivuotista taivaltaan Megapolis 2024 -tapahtuman yhteydessä Vanhalla ylioppilastalolla ensi viikonloppuna.

Varsinainen juhlinta hoituu iltabileissä. Livenä nähdään sekä legendaarinen elektrobändi Op:l Bastards että multi-instrumentalisti Jimi Tenor. Muusta musiikista ja tanssikansan takuuvarmasta viihdyttämisestä vastaavat hurjasti mainetta niittäneet TopBillin DJs!

Illan lippu maksaa 8 euroa. (Tapahtuma Facebookissa.)

Biletuotoilla vähähiilinen brunssi sunnuntaina klo 11-13

Tällä kertaa tuotoilla tehdään aikaisempaa välittömämmin hyvää. Lipputuloilla maksetaan vähähiilinen sunnuntaiaamun gourmet-brunssi Helsingin keskustassa. Siitä vastaavat maailman ainoa Michelin-tähden omaava kasvisravintoloitsija Pietro Leemann ja Jyrki Sukula runsaan vapaaehtoisporukan kera.

Ruokaa tarjotaan niin kauan kuin sitä riittää, alkaen klo 11.  (Tapahtuma Facebookissa.)

Seminaari lauantaina klo 12-13

Yksivuotisen taipaleen pohdinta starttaa lauantaina heti klo 12. Tällöin Vanhan ylioppilastalon kakkoskerroksessa Tiedekuntasalissa käynnistyy miniseminaari, jossa on puhumassa mm. akatemiatutkija Mika Pantzar. (Tapahtuma Facebookissa.)

Tule, osallistu, pohdi, juhli ja nauti Porkkanamafian mukana!

Uusien ilta torstaina Helsingissä klo 18

tiistaina 1. syyskuuta 2009 klo 19:28 - Porkkanamafia

Vielä ehtii mukaan Porkkanamafian syyskauteen Helsingissä: uusien ilta järjestetään Demoksen tiloissa (Laivurink. 41, kulmahuoneisto) nyt torstaina 3. syyskuuta klo 18.

Tervetuloa tutustumaan meininkiin ja porkkanamafialaisiin! Sen verran paljon on kaikenlaista suunnitteilla, että uusille tekijöille ja ideoille löytyy taatusti käyttöä.

Uusien illasta on tietoa myös Facebookissa, ja sitä kautta kannattaa myös ilmoittautua.

(Pahoittelen, että tieto tästä tuli vasta näin viime tingassa blogiin, mutta oli ns. tiettyjä teknisiä ongelmia. Nyt taas naputellaan tännekin!)

Helsingin Porkkanamafia käynnistelee syksyä

torstaina 13. elokuuta 2009 klo 15:07 - Porkkanamafia

Helsingin Porkkanamafia kokoontuu kokoustamaan ensimäistä kertaa tänään 13. elokuuta klo 18 Demoksella (Laivurinkatu 41 C). Aiheena ovat mm. suunnitteilla olevat uusien illat ja Ilmastomaajoukkue.

Seuraava kokous on kahden viikon päästä eli torstaina 27. elokuuta, klo 18.

Löydät lisätietoja esimerkiksi Facebookissa Helsingin Porkkanamafian ryhmästä.

Mikäli olet kiinnostunut Porkkanamafian toiminnasta, niin tervetuloa kokouksiin!

Jos haluat kuulla nimenomaan uuden porkkanamafialaisen näkökulmasta, niin piakkoin siis järjestetään uusien ilta. Mikäli haluat osallistua siihen tai olet muuten uutena kiinnostunut toiminnasta, laita sähköpostia Olli Alaselle, olli.alanen(AT)demos.fi.

Lisäksi Porkkanamafia juhlistaa syksyn aikana yksivuotista taivaltaan, ja tästä kerrotaan lähiaikoina enemmän.

Tavastialla juhlittiin isossa porukassa: 613 myytyä lippua

keskiviikkona 10. kesäkuuta 2009 klo 09:44 - Porkkanamafia

Porkkanamafia <3 Tavastia -tempaus saavutti eilen valtaisan suosion. Lippuja myytiin ennakkoon 296 ja ovelta 317 eli yhteensä 613 asiakasta maksoi 10 euron hintaisen lipun.

Kuten Reginan laulaja Iisa Pykäri totesi: "Teitä on täällä tänään ihan törkeän paljon ja se on hienoa, sillä ollaan hyvällä asialla!"

Kiitos illasta kaikille mukanaolleille sekä tietysti myös mahtaville bändeille ja levyjä pyörittäneelle DJ-joukolle, jotka pitivät koko illan tunnelman katossa ja sen myötä Tavastian lämpimänä!

Tavastia käyttää koko illan tuoton lyhentämättömänä ekotehokkuutensa tehostamiseen. Käytännössä summa suunnataan Tavastian valaistuksen kehittämiseen. Valaistuksen suunnittelee alan tunnettu ammattilainen Mikki Kunttu, ja energiatehokkuutta ovat varmistelemassa Porkkanamafian energia-asiantuntijat.

Tarkempia tietoja ja fiilistelyjä illan meiningeistä on luvassa myöhemmin.

Eilen julkistettiin virallisesti myös Ilmastomaajoukkue. Tervetuloa sankoin joukoin lisäämään tuulivoimaa!

Reino aloittaa Tavastian illan klo 20.30

maanantaina 8. kesäkuuta 2009 klo 21:40 - Porkkanamafia

Tavastialle kannattaa tiistaina 9. päivä saapua ajoissa. DJ:t aloittavat levyjen pyörittämisen klo 19, ja eka bändi eli Reino ystävineen klo 20.30.

Illan arvioitu aikataulu:

19.00 Boom Shakalaka DJ:t
20.30 Reino Nordin ja hänen ystävänsä
21.30 Boom Shakalaka DJ:t
22.00 Regina
23.00 Boom Shakalaka DJ:t
23.30 Asa ja Jätkäjätkät
00.30 Boom Shakalaka DJ:t

Nähdään siellä!

Tavastiasta tehdään tiistaina energiatehokkaampaa

perjantaina 5. kesäkuuta 2009 klo 10:11 - Porkkanamafia

Metro Liven juttu paljastaa, että Tavastia lämpenee ihmisenergialla. Valaistukseen yleisö ja esiintyjät eivät kuitenkaan voi tuottaa virtaa:

“Suomen legendaarisin keikkapaikka Tavastia parantaa omaa maailmaansa: klubille hankitaan lipputuloilla vaiheittain uudella led-tekniikalla toimivat, entistä energiatehokkaammat valot.
– Vaikka kohdevalot ovat kerrallaan päällä vähän aikaa, ne ovat energiasyöppöjä, johtaja Juhani Merimaa linjaa.
Valaistussuunnitelman tekee alan guru Mikki Kunttu. Konsertissa, josta lipputulot kerätään, soittavat esiintyjät ilmaiseksi.”

(Kuva: Metro Live/Marja Väänänen. Kuvassa Mari Koistinen (vas.), Markus Karlqvist, Juhani Merimaa, Olli Alanen, Riku Siivonen ja Saija-Riitta Sadeoja)

Porkkanamafian taustoja kertovaan osioon on päässyt livahtamaan pientä virheellisyyttä. Toisin kuin jutussa sanotaan, niin porkkanamafialaisia on myös mm. Itä-Suomessa, Lahdessa ja Rovaniemellä. Lisäksi ensimmäinen tempauskohde, Juttutupa, käytti pelkästään uuteen pakastimeen rahaa 4 000 euroa eli enemmän kuin pelkän tapahtuman tuoton, joka oli 3 700 euroa.

Tervetuloa siis Tavastialle tiistaina klo 19 alkaen: illan liveosuuden aloittaa Reino Nordin ystävineen, ja sen jälkeen lavan valtaavat Asa ja Regina. Liput kympin, ja ne kannattaa ostaa ennakkoon Tiketistä: niin on tehnyt jo moni muukin!

Tavastian tempauksesta puhutaan ensi tiistaiaamuna mm. Radio Helsingissä ja Bassoradiossa, joten pysykää kuulolla.

Lisäksi Porkkanamafia on esillä YleX Tänään -ohjelmassa keskiviikkona klo 12.20 alkaen.

Osta lippu Tavastialle 9. kesäkuuta jo ennakkoon

tiistaina 26. toukokuuta 2009 klo 18:22 - Porkkanamafia

Kesäkuu lähestyy, ja samoin Porkkanamafian tanssahtelu, ilakointi, hauskanpito ja jorailu hyvän livemusan tahdissa. Lippu kannattaa ostaa jo etukäteen Tiketistä, joka on myös lähtenyt Porkkanamafian aatteeseen mukaan: Tiketti lahjoittaa ennakkolippujen palvelumaksut iltamien hyväksi.

Tapahtumaan voit myös tilata liput kätevästi suoraan sähköpostiisi tai kännykkääsi (lisätietoja näistä lipputyypeistä).
Eli tiistaina 9. kesäkuuta Tavastia Klubi, Urho Kekkosen katu 4-6. K-18lamaffia.

“Tavastia sijoittaa koko juhlintasi tuoton ekotehokkuuteensa. Liput maksavat kympin (+ mahdollinen ennakkolipun palvelumaksu).
Hintaan kuuluu pienentynyt energiankulutus kaikilla Tavastian keikoilla bileidemme jälkeen sekä Asa, Regina ja Reino Nordin ystävineen ja Boom Shakalaka DJt.
Paikalla vain hyviä tyyppejä. Power to the people.”

Lisää tietoa myös Facebookin tapahtumakutsussa.

Nähdään siellä!

- – -

Median yhteydenotot:

Markus Karlqvist, puh. 040-5783 602

porkkanamafia(at)gmail.com

Porkkanamafia <3 Tavastia ti 9. kesäkuuta Asan, Reginan ja Reino Nordinin tahdittamana

keskiviikkona 13. toukokuuta 2009 klo 08:05 - Porkkanamafia

Porkkanamafia pitää kesän kunniaksi bileet Tavastialla tiistaina 9. kesäkuuta klo19-02. Vetonaulaksi on kiinnitetty kotimaiset ykkösartistit Asa, Regina ja Reino Nordin Ystävineen. Artistit esiintyvät hyvän tarkoituksen takia ilman palkkiota.

Liput maksavat 10 euroa.

Juhlimisen ohessa Porkkanamafia lanseeraa ensimmäisen kansallisen tempauksensa, Suomi-Ruotsi -tuulivoimamaaottelun.

“Tosi mielellään kannetaan kortemme kekoon. On hienoa, että tehdään yhdessä, eikä vain puhuta. Porkkanamafia on niin positiivista aktivismia, sekä paikan että meidän kannalta win-win -tilanne,” sanoo Reginan laulaja Iisa Pykäri.

Tavastia voitti Porkkanamafian omakseen lupaamalla koko illan tuoton lyhentämättömänä ekotehokkuutensa tehostamiseen. “On kunnia olla mukana tällaisessa toiminnassa ja viedä eteenpäin asioita, joista kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita”, Tavastian Juhani Merimaan toteaa.

“Tavastialla kiinnitetään huomiota erityisesti valaistukseen”, kertoo Porkkanamafian energia-asiantuntija Ilkka Hannula. Klubin lämmitys- ja kylmälaitteet ovat pääosin uusia ja energitehokkaita. Keskeisen sijaintinsa ja viinan juonnin takia harva tulee Tavastialle omalla autollaan.

Vähähiilisen valaistuksen kehittää Mikki Kunttu.
“Teknisessä kehityksessä elämme nyt aikaa, jolloin ledivalaisimien ominaisuudet ovat kääntymässä myös ilmaisulliseksi mahdollisuudeksi. Tulevaisuus on ledi- ja plasmatekniikan ja paluuta entiseen kerskakulutukseen ei ole. Tavastian valoprojekti on malliesimerkki siitä, kuinka meidän on ammattilaisina kannettava suurta huolta ja vastuuta toimiemme ympäristövaikutuksista.”

Kunttu tekee Tavastialle uuden valaistussuunnitelman, jonka ensimmäinen osa toteutetaan tempauksen varoin.

Porkkanamafian Markus Karlqvist toivottaa kaikki tervetulleeksi juhlistamaan entistä ekologisempaa Tavastiaa.
“Juhlien jälkeen jokainen Tavastian kävijä kuluttaa vähemmän niukaksi käyviä luonnonvaroja. Voisi hyvän musiikin kuuntelemisella olla huonompiakin seurauksia.”

Paikallisten tempausten jatkoksi Porkkanamafia kilpailuttaa loppuvuoden aikana sähköyhtiöt. Kansallisen tempauksen tarkoituksena on saadaa aikaan uutta tuulivoimaa. Tempauksen teemana on Suomi-Ruotsi -hiilimaaottelu. Tällä hetkellä suomalaisen hiilijalanjälki on kaksinkertainen ruotsalaiseen verrattuna. Valtioiden päästöleikkaustavoitteiden välimatka on vielä häpeällisempi.

Porkkanamafia aloitti toimintansa Suomessa syksyllä 2008. Ensimmäinen tempaus toteutettiin Helsingissä viime syksynä. Tämän jälkeen tempauksia on ollut ympäri Suomea, muun muassa ravintolaa ja kulttuuria Tampereella, kahvilatapahtuma Jyväskylässä, ravintolatempaukset Turussa, Lahdessa ja Joensuussa. Porkkanaryhmiä on perustettu ja toimintaa ollaan aloittamassa jo Mikkelissä, Oulussa, Kuopiossa, Rovaniemellä, Lappeenrannassa ja Savonlinnassa.

Tempauksiin on osallistunut yhteensä tuhansia ihmisiä, ja mukaan lähteneet yritykset ovat saaneet runsaasti euroja energiansäästötoimiin. Porkkanamafian Facebook-ryhmissä on kymmeniä tuhansia jäseniä.

Tapahtumatiedot: Porkkanamafia <3 Tavastia,
Live: Asa, Regina, Reino Nordin ystävineen
+ Boom Shakalaka DJt
ti 9.6.2009
klo 19-02
Tavastia, Helsinki.
Liput 10e
Koko illan tuotto menee lyhentämättömänä Tavastian ekotehokkuuden parantamiseen.

Tänään leffaan Tikkurilaan

lauantaina 7. helmikuuta 2009 klo 01:20 - Porkkanamafia

Tänään lauantaina on siis se päivä, kun Porkkanamafia nauttii leffaelämyksen: suuntaa siis Tikkurilan Bio Grandiin!

porkkanamafia2Porkkanamafian ja Bio Grandin tekemän sopimuksen mukaan energiankulutusta vähentäviin parannustöihin käytetään normaalilauantain nettotuoton ylittävät osuudet kokonaisuudessaan sekä elokuvalippujen että kioskimyynnin nettotuotoista.

Liput voi ja kannattaa ostaa etukäteen!

Päivän elokuvaohjelma:

13:00 Operaatio Valkyrie

15:30 Operaatio Valkyrie

18:00 Rööperi

20:30 Operaatio Valkyrie

Porkkanamafia suuntaa Vantaalle elokuviin 7. helmikuuta

perjantaina 16. tammikuuta 2009 klo 16:31 - Porkkanamafia

Porkkanamafia järjestää pääkaupunkiseudulla nyt toisen tempauksensa. Tällä kertaa kohteena on Vantaan Tikkurilasta löytyvä elokuvateatteri Bio Grand. Lauantaina 7. helmikuuta kannattaa siis suunnata leffaan!

Lipputuotto menee energiansäästötoimiin, kun päivän näytösten yhteenlaskettu katsojamäärä rikkoo 300 kävijän rajan.

Illan pääelokuva on kyseisen viikon ns. ykkösleffa Suomessa eli Tom Cruisen tähdittämä Operaatio Valkyrie. Muitakin leffoja on toki tarjolla, ohjelmisto tarkentuu myöhemmin.

Tilaisuutta varten on perustettu oma Facebook-ryhmä: ilmoittaudu sinne ja kutsu myös kaverisi mukaan!

Lisätietoja Porkkanamafian puolelta: kimmo.lohman (at) kolumbus.fi 

Aiheesta juttua myös HS.fi:ssä.

- Mari Koo