Tiedote: Porkkanamafia viettää Earth houria ravintola Kahvillassa
Tampereen Porkkanamafia
Tiedote 25.3.2010
Tampereen Porkkanamafian viides tempaus järjestetään ravintola Kahvillassa lauantaina 27.3. klo 11-02. Päivän aikana lapsille on luvassa ohjelmaa Tero Taikurin johdolla ja illan pääteemana on klo 20.30 alkava kansainvälinen Earth hour -ilmastokampanja, jolloin valot sammutetaan tunnin ajaksi eri puolilla maailmaa muistuttamaan ilmastokriisistä. Ravintola Kahvillassa Earth houria vietetään tunnelmallisesti kynttilän valossa tamperelaislaulaja Lounan akustisen musiikin tahdittamana.
Tammelan torin liepeillä sijaitseva ravintola Kahvilla perustuu ympäristöystävälliseen liikeideaan. Ravintolan päivittäisiin ympäristötekoihin kuuluvat tuulisähkö, kierrätys ja luomuraaka-aineet. Kahvillan omistaja Hanna Järvenpää on sitoutunut käyttämään 100 prosenttia Porkkanamafian tempauksen tuomasta lisämyynnistä ympäristöä säästäviin hankkeisiin.
“Näitä ovat esimerkiksi liiketunnistinhanojen asentaminen wc-tiloihin, kylmälaitteiden huolto, ikkunoiden tiivistäminen, uusien luomu-tuotteiden hankkiminen valikoimiimme ja henkilökunnan ympäristökoulutus”, Järvinen selvittää.
Tampereen Porkkanamafia kerännyt jo reilut 12 000 euroa ilmastotalkoissa
Tampereen Porkkanamafia aloitti toimintansa lokakuussa 2008 ja se on historiansa aikana kerännyt yhteensä 12 132 € ympäristöinvestointeihin, joilla on parannettu tamperelaisten yritysten energiatehokkuutta.
Porkkanamafian toiminta perustuu myönteiseen kuluttajavaikuttamiseen. Pyrimme ohjaamaan kulutusta niihin yrityksiin, jotka lupaavat sijoittaa tuomamme ylimääräiset resurssit energiatehokkuuden parantamiseen ja sitä kautta yhteisen hiilijalanjälkemme pienentämiseen.
| Vuosi | Tapahtuma | Osuus lisämyynnistä | “Porkkanarahaa” |
|---|---|---|---|
| 2008 | Café Europa | 70% | 3 475€ |
| 2009 | Komediateatteri | 100% | 2 370€ |
| 2009 | Megazone | 80% | 0€ |
| 2009 | K-market Tullintori | 100% | 6 287€ |
Tampereen Porkkanamafia
Toni Paju, puh. 050 3226 263, toni.paju@uta.fi
tampereenporkkanamafia@gmail.com
www.porkkanamafia.fi
Kahvilla
Hanna Järvenpää, puh. 040 5922 045, hanna.jarvenpaa@ravintolakahvilla.fi
www.ravintolakahvilla.fi