sunnuntaina 25. huhtikuuta 2010 klo 17:05 - Porkkanamafia
Porkkanamafian ja ekologisen lainauspalvelun Kuinoman yhteistempaus “Jakamisen maailmannäyttely” keräsi Vallilan kirjastoon lauantaina yli 500 kävijää. Kävijöitä oli lähes tismalleen kaksi kertaa enemmän kuin tavallisesti. Onnistuneen tempauksen ansiosta kirjasto sitoutuu puolittamaan hiilijalanjälkensä vuoden 2012 loppuun mennessä.
“Aiomme vähentää päästöjä parantamalla kiinteistön energiatehokkuutta ja kouluttamalla henkilökuntaa ympäristöasioissa. Tämänkaltainen tempaus sopi kirjastoon loistavasti, olimme mukana aivan innoissamme”, kertoo erikoiskirjastovirkailija ja ekotukihenkilö Leila Sonkkanen.
Kiinteistön lämmitys ja sähkönkulutus muodostavat noin 80 prosenttia kirjaston hiilipästöistä.
OMISTAMISESTA KOHTI JAKAMISEN KULTTUURIA
Tapahtuman teemana oli “Jakamisen maailmannäyttely”. Kirjaston oman hiilijalanjäljen lisäksi Porkkanamafia halusi kiinnittää huomiota kaikkien kaupunkilaisten omaan hiilijalanjälkeen. Yksi tapa pienentää kulutuksen hiilikuormaa on jakaa ja lainata harrastusvälineitä ja kodin tarvikkeita useamman käyttäjän kesken. Sekä tavaroiden että Ideoiden, tiedon ja palveluiden jakaminen ovat omiaan myös luomaan yhteisöllisyyttä.
Kuinoma-lainauspalvelussa ihmiset voivat ilmoittaa internetissä tavaroista, joita ovat valmiita lainaamaan muille. Suosittuja kohteita ovat kalliit harrastusvälineet, kuten lumilaudat ja retkeily- ja kiipeilyvälineet, joita kaikki harrastajatkaan eivät halua ostaa omaksi.
“Ihmisillä on kotonaan keskimäärin 10 000 esinettä. Useimpia niistä ei käytetä jatkuvasti. Jos kaikki tänään paikalla olevat haluaisivat lähteä tänään kokeilemaan rullalautailua, Helsingistä löytyisi kaikille vapaana olevat välineet siihen”, palvelun perustaja Markku Jussila kuvaa ideaa.
Porkkanamafian mielestä myös julkinen sektori voisi edistää jakamisen kulttuuria nykyistä innokkaammin. “Kun sähköinen asiointi on lisääntynyt, kirjastojen kävijämäärät ja tilojen käyttöaste ovat olleet laskussa. Tänään kävijät kertoivat haluavansa lainata kirjastosta esimerkiksi harrastusvälineitä, kodintarvikkeita ja osaamista: kerätyille lapuille kertyi toiveita mm. koirasta, valmentajasta ja rumpukoneesta”, sanoo Porkkanamafian aktiivi Roope Mokka.
KAUSIRUUAN OHELLA MAISTUI AVOIN DATA
Tempauksen aikana kävijät saivat herkutella Janne Länsipuron ja Labby Cateringin tarjoamalla ilmastoystävällisellä kausiruoalla ja kuulivat kausiruokavinkkejä.
“Erityisesti kaupunkiviljely- ja ruokapiirivinkkien jakaminen kiinnosti kävijöitä. Keskusteluissa syntyi monia käytännön ideoita mm. viljelylavojen rakennustaidon jakamisesta”, Länsipuro kertoo.
Päivän päätteeksi tutkija Petri Kola kertoi avoimen julkisen tiedon tuomista mahdollisuuksista. Kola on ollut mukana kirjoittamassa Julkinen data -teosta.
Yksi kommentti
Aihe: Helsinki
Avainsanat: Helsinki, Kirjasto, Tempaus, Toiminta, Tulokset
Jaa:
Facebook,
Delicious
maanantaina 19. huhtikuuta 2010 klo 16:08 - Porkkanamafia
Porkkanamafia järjestää yhdessä Kuinoman kanssa koko perheen tapahtuman, jonka tavoitteena on kaksinkertaistaa Vallilan kirjaston kävijämäärä keskimäärään verrattuna. Jos tavoite saavutetaan, Vallilan kirjasto sitoutuu puolittamaan hiilijalanjälkensä vuoden 2012 loppuun mennessä.
Tempaus järjestetään lauantaina 24. huhtikuuta klo 12-15 Vallilan kirjastossa.
Ensimmäinen julkiseen sektoriin kohdistuva tempaus
Porkkanamafia kilpailuttaa yrityksiä ekologisuudella ja palkitsee parhaat ostotempauksella. Vallilan kirjastotempaus on ensimmäinen, joka kohdistuu julkiseen sektoriin eikä yritykseen. Tempauksen ”tuotto” lasketaan siis siis kävijöissä eikä rahassa.
Porkkanamafia jakaa ilmastoystävällistä ruokaa, Kuinoma lainaa harrastustarvikkeita
Porkkanamafia tarjoilee tapahtuman ajan purtavaa, ja Janne Länsipuro jakaa ekologisia reseptejä ja vinkkejä. Lainauspalvelu Kuinoma näyttää esimerkkiä toimivasta lainaamiskulttuurista. Tempauksessa Kuinoma auttaa kävijöitä lisäämään tavaransa internetiin muiden lainattavaksi.
Lisäksi ohjelmassa on nukketeatteria ja keskustelua avoimesta julkisesta datasta.
Ohjelma:
12.30-13.30 Nukketeatteri
13.30-14.00 Markku Jussila Kuinomasta kertoo lainaamiskulttuurista
14.00-14.30 Petri Kola puhuu julkisesta datasta
Juha Leiviskän vuonna 1991 suunnittelemaa Vallilan kirjastoa tullaan katsomaan eri puolilta maailmaa. Rakennus on arkkitehtooninen nähtävyys, joka ansaitsee suuren kävijämäärän.
Tapahtumatiedot löydät myös Facebookista.
6 kommenttia
Aihe: Helsinki
Avainsanat: Kasvisruoka, Tempaus, Vuokraaminen
Jaa:
Facebook,
Delicious
torstaina 8. huhtikuuta 2010 klo 01:53 - Porkkanamafia
Nyt on tekeillä jotain erisuurta!
Missä Tampereen Porkkanamafia tempaisee perjantaina 28.5.?
Se selviää myöhemmin tässä ja Facebookissa. Kalenteriin ilta vapaaksi!
Muista myös Forssa lauantaina 17. huhtikuuta @ K-Extra Antti.
Yksi kommentti
Aihe: Tampere
Avainsanat: Salaisuus, Tempaus
Jaa:
Facebook,
Delicious
perjantaina 26. maaliskuuta 2010 klo 14:24 - Porkkanamafia Tampere
Tervetuloa tekemään tempausta ja viettämään Earth Houria Ravintola Kahvillassa huomenna lauantaina!
Päivän aikana lapsille on luvassa ohjelmaa Tero Taikurin johdolla klo 12.30 sekä 13.30. Kumpikin esitys on n. vartin mittainen.
Illan pääteemana on klo 20.30 alkava kansainvälinen Earth hour -ilmastokampanja, jolloin valot sammutetaan tunnin ajaksi eri puolilla maailmaa muistuttamaan ilmastokriisistä. Ravintola Kahvillassa Earth houria vietetään tunnelmallisesti kynttilän valossa tamperelaislaulaja Lounan akustisen musiikin tahdittamana.
Päivällä myös tietovisa n. klo 17. Illalla Lounan jälkeen musisointia jatkaa DJ.
Tammelan torin liepeillä sijaitseva ravintola Kahvilla perustuu ympäristöystävälliseen liikeideaan. Ravintolan päivittäisiin ympäristötekoihin kuuluvat tuulisähkö, kierrätys ja luomuraaka-aineet. Kahvillan omistaja Hanna Järvenpää on sitoutunut käyttämään 100 prosenttia Porkkanamafian tempauksen tuomasta lisämyynnistä ympäristöä säästäviin hankkeisiin.
“Näitä ovat esimerkiksi liiketunnistinhanojen asentaminen wc-tiloihin, kylmälaitteiden huolto, ikkunoiden tiivistäminen, uusien luomu-tuotteiden hankkiminen valikoimiimme ja henkilökunnan ympäristökoulutus”, Järvinen selvittää.
Tampereen Porkkanamafia kerännyt jo reilut 12 000 euroa ilmastotalkoissa
Tampereen Porkkanamafia aloitti toimintansa lokakuussa 2008 ja se on historiansa aikana kerännyt yhteensä 12 132 € ympäristöinvestointeihin, joilla on parannettu tamperelaisten yritysten energiatehokkuutta.
Tapahtuma Facebookissa
Ravintola Kahvilla, Aaltosenkatu 31-33
Tampereen Porkkanamafia
Kommentoi!
Aihe: Tampere
Avainsanat: Earth Hour, Kahvilla, Tempaus
Jaa:
Facebook,
Delicious
keskiviikkona 24. maaliskuuta 2010 klo 22:36 - Porkkanamafia
Porkkanamafian nettisivut ovat uudistuneet!
Uutiset ovat siirtyneet omalle sivulleen. Jatkossa pyrimme kokoamaan paremmin ja selkeämmin tietoa menneistä tempauksista ja toiminnan luonteesta. Kaipaamme toki uusia ideoita edelleen kehitettäväksi!
Mitä Porkkanamafian nettisivuilla sinun mielestäsi tulisi olla?
Yksi kommentti
Aihe: Yleinen
Avainsanat: Porkkanamafia.fi
Jaa:
Facebook,
Delicious
tiistaina 16. maaliskuuta 2010 klo 23:52 - Porkkanamafia Tampere
Tampereen Porkkanamafian historian viides tempaus käynnistyy ravintola Kahvillassa lauantaina 27.3. klo 11–02. Päivän aikana luvassa on ohjelmaa lapsille ja aikuisille sekä illan kohokohtana Earth Hour klo 20.30–21.30, jolloin tunnin ajan nautitaan akustisesta musiikista kynttilän valossa.
Tammelan torin liepeillä sijaitseva ravintola Kahvillan liikeidea perustuu ympäristöystävälliseen toimintaan. Päivittäisiin ympäristötekoihin kuuluvat esimerkiksi tuulisähkö, kierrätys, luomuraaka-aineet ja kotimaiset tuotteet. Ravintola on sisustettu ja kalustettu käytetyillä huonekaluilla ja astioilla. Lisäksi ruokalista on kasvis- ja vegaaniystävällinen.
Ravintola tulee käyttämään 100 prosenttia tempauksen tuomasta lisämyynnistä ympäristöä säästäviin hankkeisiin. Näitä ovat muun muassa ikkunoiden tiivistäminen, ja liiketunnistinhanojen asentaminen wc-tiloihin.
Tervetuloa viettämään Earth Houria hyvien tyyppien seurassa. Päivän ohjelmistoa tarkennetaan tempauksen lähestyessä, stay tuned.
Tapahtuma Facebookissa
Ravintola Kahvilla, Aaltosenkatu 31-33
2 kommenttia
Aihe: Tampere
Avainsanat: Earth Hour, Kahvilla, Tempaus
Jaa:
Facebook,
Delicious
keskiviikkona 24. helmikuuta 2010 klo 16:59 - Porkkanamafia
Viime vuonna järjestetty Tavastian tempauksen energiansäästötoimet on viety loppuun. Kuten viime marraskuussa kerrottiin, niin Semifinalissa rokataan nyt ledien alla.
K-Kotikontu oli mukana lokakuussa kauppatempauksessa. Tempauksella hankittujen varojen käyttöä ei kuitenkaan ole vielä voitu toteuttaa, sillä asematunnelissa tapahtuneet massiiviset vesivahingot sotkivat myös Kotikonnun arkea. Tilanne on nyt palaamassa normaaliksi ja sen myötä myös tempauksen lopputoimet saadaan lähikuukausina selvitettyä.
Uutta tuulivoimaa ei saatu, vaikka yli kaksituhatta oli sitoutunut sitä ostamaan
Ilmastomaajoukkueen kanssa toteutettu valtakunnallinen tuulivoimatempaus on myös saatu päätökseen, mutta se ei johtanut valitettavasti toivottuun tulokseen. Maajoukkueeseen liittyneet saivat seuraavan tiedonannon nyt helmikuussa:
“Arvoisa Maajoukkueen jäsen,
Kiitos, että olet ollut mukana kilpailuttamassa sähköyhtiöitä. Tarjouksia tuli, mutta yksikään niistä ei luvannut uutta tuulivoimaa.
Mistä mielestäsi kertoo se, että 2200 kotitaloutta ei saa energiayhtiöitä hetkauttamaan eväänsä? Laiskuudesta? Tuskin. Tyhmyydestä? Mahdollisesti. Ainakin se todistaa, että meillä ei ole kuluttajina energiayhtiöihin valtaa. Todellista vihreää sähköä ei ole saatavilla.
Kisatuloksestamme seuraa kolme asiaa:
1. Voit tilata jo rakennettua tuulivoimaa Oulun energian hyvältä tarjoukselta. Annoimme Oulun energialle kakkospalkinnon parhaasta yrityksestä: Oulun sähkömyynti
2. Alamme rummuttaa, julkistaa ja lobata. Julkistamme kilpailutuksen tulokset ja perusteet: vaikka 81% suomalaisista olisi valmiita vaihtamaan tuulisähköön ja 2200 suomalaista taloutta tarjoutuu sitä tilaamaan, mitään ei tapahdu. Tässä ensimmäinen laukaus: YLE: Sähköyhtiöt eivät lämpene tuulivoimalle (17.2.2010).
3. Alamme kerätä yritysten joukkoa testataksemme onko edes niiden sähkösopimuksilla painoarvoa.
Onnistuimmeko? En tiedä. Ilmastomaajoukkue onnistui ainutkertaisen kokeen tekemisessä. Todistimme, että poliitikkojen ja yritysten kuuluttama kuluttajapaine ei muuta energian tuotantoa ekologisemmaksi. Energiayhteiöiden näkökulmasta meitä ei ole. 2200-talouden joukkomme oli liian suuri energiayhtiöille, jotta ne uskaltaisivat ottaa nykyisellä lainsäädännöllä ja energiatukiaisilla riskiä. Tämä on hyvä tulos.
Koska yksikään Energiateollisuus ry:n sähköä myyvistä yrityksistä ei pystynyt vastaamaan tarjoukseemme, on selvää, että lainsäädäntöä ja energian tuotannon tukia pitäisi muuttaa niin, että kuluttajapaineeseen reagoitaisiin. Niin, että me saisimme oikeasti vihreää sähköä.”
Kommentoi!
Aihe: Helsinki, Yleinen
Avainsanat: Ilmastomaajoukkue, Kauppatempaus, Tavastia, Tuulivoima
Jaa:
Facebook,
Delicious
torstaina 21. tammikuuta 2010 klo 16:38 - Porkkanamafia Kuopio
Kuopion Porkkanamafian ensimmäinen tempaus syksyllä 2009 Ravintola OSiin tuotti kaikkiaan 589 euroa. Kun summaan lisätään ravintolan lupaama ylimääräinen osuus, niin energiatehokkaisiin tekoihin saatiin kerättyä kaikkiaan 883 euroa.
Ravintolan kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen summa päätettiin ensisijaisesti sijoittaa uuteen viinikaappiin. Vanha viinikaappi oli hurja energiasyöppö, jonka ovi pysyi vaivoin kiinni tyhjän juomakorin avulla.
Uusi viinikaappi maksoi 490 euroa. Energia-asiantuntija Mervi Weckström-Räisäsen mittausten mukaan uusi kaappi maksaa itsensä takaisin sähkölaskun säästöinä puolessatoista vuodessa! Jäljelle jäävällä rahalla ravintola hankkii vessoihin liiketunnistimet ja vaihtaa kylmäkalusteiden kuluneita tiivisteitä uusiin. Aiheesta on lisää Kuopion kaupungin tiedotuslehti Kuopiossa.
Seuraavaa porkkanatempausta pitäisi päästä suunnittelemaan piakkoin. Alustava idea on tempaista keväällä terassikauden alkaessa sellaiseen kohteeseen, joka tavoittaisi myös opiskelijat helposti. Vapaaehtoisia puuhaihmisiä kaivataan siis joukkoon mukaan!
Kiitokset teille kaikille onnistuneesta syksyn tempauksesta ja tervetuloa mukaan kevään toimintaan!
Kommentoi!
Aihe: Kuopio
Avainsanat: Loppuraportointi, OS
Jaa:
Facebook,
Delicious